15.11.2011

Kuopion käräjäoikeuden tuomio 2.7.2008

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kahdesta pahoinpitelystä yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus määräsi koeajan päättymään 2.7.2010.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Laura Lehkonen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 27.4.2010

A valitti hovioikeuteen ja kihlakunnansyyttäjä teki vastavalituksen.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota ja katsoi A:n syyllistyneen syytekohdassa 1 törkeään pahoinpitelyyn. Hovioikeus korotti A:lle tuomitun yhteisen ehdollisen vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi 2 kuukaudeksi vankeutta sekä määräsi uuden koeajan, joka alkoi hovioikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 31.5.2012. Hovioikeus lausui, että käräjäoikeuden määräämä koeaika näin ollen raukesi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Esko Randelin (eri mieltä), Anna-Kaarina Mäkinen ja Ari Kyllönen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenlaamanni Randelin katsoi, että käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei ollut syytä muuttaa. Randelin oli rangaistuksen osalta samaa mieltä kuin enemmistö muuten, mutta katsoi, että ehdollisen rangaistuksen koeaika on määrättävä alkamaan käräjäoikeuden tuomiosta ja päättymään 31.12.2010.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on 2.7.2008 julistamallaan tuomiolla tuominnut A:n kahdesta 28.10.2007 tehdystä pahoinpitelystä 10 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen ja määrännyt sen ehdolliseksi koeajan päättyessä 2.7.2010. Hovioikeus on 27.4.2010 antamassaan tuomiossa katsonut, että kohdassa 1 tarkoitettu pahoinpitely oli törkeä ja tuominnut A:n tästä törkeästä pahoinpitelystä sekä käräjäoikeuden kohdassa 2 syyksi lukemasta pahoinpitelystä yhteiseen 1 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on määrännyt rangaistuksen ehdolliseksi. Koeajan on määrätty alkavan hovioikeuden tuomion antamispäivänä ja päättyvän 31.5.2012. Hovioikeus on todennut käräjäoikeuden määräämän koeajan rauenneen.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensisijaisesti siitä, alkaako koeaika käräjäoikeuden tuomion julistamispäivästä vai hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Sovellettavasta säännöksestä ja sen tulkinnasta

3. Rikoslain 2 b luvun 3 §:n 1 momentissa säädetään, että kun vankeus tuomitaan ehdollisena, rangaistuksen täytäntöönpano lykkääntyy koeajaksi. Ehdollisen vankeuden koeaika on vähintään vuosi ja enintään kolme vuotta. Koeaika alkaa tuomion julistamisesta tai antamisesta.

4. Säännös (520/2001) on tullut voimaan 1.9.2001. Säännös pohjautuu kuitenkin aikaisemmin voimassa olleeseen ehdollisesta rangaistuksesta annettuun lakiin (135/1976). Sen 3 §:ssä oli samansisältöinen säännös kuitenkin niin, että koeaikaa siinä kutsuttiin koetusajaksi.

5. Niin kuin edeltä ilmenee, koeaika alkaa lain mukaan tuomion antamisesta tai julistamisesta. Laissa ei ole kuitenkaan nimenomaisesti säädetty siitä, millaisia muutoksia muutoksenhausta voi johtua koeajan alkamiseen. Muutoksenhakutuomioistuimen mahdollisuuksia tehdä muutoksia koeajan kestoon käsitellään ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain esitöissä (HE 108/1975 II vp s. 6). Niissä on lausuttu, että jos tuomiosta valitettaisiin ja muutoksenhakutuomioistuin muuttaisi koetusajan kestoa, se määräisi uuden päättymispäivän. Jollei tuomiota muutettaisi, aikaisempi päättymispäivä jäisi voimaan. Jos päättymispäivä olisi jo ohi ennen kuin muutoksenhakutuomioistuin antaisi tuomionsa, se voisi syyttäjän tai asianomistajan valittaessa jatkaa koetusaikaa määräämällä sille uuden päättymispäivän, jolloin koetusaika tulisi muodostumaan kahdesta osasta.

6. Koeaika alkaa siten kulua muutoksenhausta huolimatta. Sen vuoksi on lähtökohtaisesti perusteltua, ettei sen alkamisaika muutu, jos rangaistus säilyy ehdollisena. Toisaalta ehdollinen vankeusrangaistus on luonteeltaan varoitus. Koeajan pituus riippuu olennaisesti siitä, miten moitittavana rikosta tai rikoksia, joista rangaistus tuomitaan, on pidettävä. Varoituksen ankaruuden tulisi myös olla tuomitun tiedossa jo koeajan alkaessa. Siitä syystä niissä tapauksissa, joissa muutoksenhakutuomioistuimessa syyksi luettu rikos on olennaisesti moitittavampi tai tuomittu rangaistus ankarampi kuin mistä ehdollinen rangaistus on alemmassa oikeudessa tuomittu, voidaan perustellusti katsoa olevan painavia perusteita myös sen puolesta, että koeaika alkaa vasta tämän ratkaisun antamis- tai julistamispäivästä.

Oikeuskäytännöstä

7. Esimerkiksi varhemmassa ratkaisussa KKO 1984 II 105, jossa hovioikeus oli määrännyt uuden hovioikeuden päätöksestä alkavan koetusajan, Korkein oikeus on todennut, että syytetyt oli hovioikeudessa tuomittu samaan tekosarjaan liittyvistä rikoksista kuin raastuvanoikeudessa. Hovioikeus oli lukenut syytettyjen syyksi samaan tosiseikastoon pohjautuvan uuden rikollisen teon, mutta samalla osittain lieventänyt syyksilukemista ja tuominnut vastaajille raastuvanoikeuden tuomitsemaa lievemmät rangaistukset. Koska ehdollisen rangaistuksen tuomitsemiseen liittyvänä varoituksena hovioikeuden päätös ei ollut tuomituille olennaisesti uusi tai ankarampi kuin raastuvanoikeuden päätös, hovioikeuden ei ollut perusteltua määrätä uutta koetusaikaa. Vastaavasti Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 1980 II 65 oikaissut kolmea vuotta pitemmäksi muodostunutta koetusaikaa. Sen sijaan ratkaisuissa KKO 1981 II 35 ja 2000:108 Korkein oikeus on tuomitessaan vastaajan rangaistukseen myös siltä osin kuin hovioikeus on hylännyt syytteen määrännyt uuden Korkeimman oikeuden päätöksestä alkavan koetusajan. Samoin ratkaisuissa KKO 1982 II 189 ja 1985 II 117 on määrätty uusi alemman oikeuden tuomiosta riippumaton Korkeimman oikeuden tuomiosta alkava koetusaika.

8. Toisaalta uudemmassa oikeuskäytännössä Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2005:119 tuomittuaan vastaajan rangaistukseen myös alempien tuomioistuinten hylkäämästä syytteestä ja korotettuaan vankeusrangaistusta kolmesta kahdeksaan kuukauteen, määrännyt rangaistuksen ehdolliseksi käräjäoikeuden määräämän jo päättyneen koeajan ja Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta alkaneen uuden koeajan mukaisesti. Myös ratkaisuissa KKO 1994:22 ja 2005:144 koetusaika tai koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antamisesta ja päättynyt hovioikeuden syytteen hylkäävän tai ehdottoman vankeusrangaistuksen määräävän tuomion johdosta sekä alkanut uudelleen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta. Lisäksi ratkaisuissaan KKO 2003:88, 2010:91 ja 2011:52 Korkein oikeus on todennut ehdollisen rangaistuksen koetusajan tai koeajan päättyneen alemman tuomioistuimen määräämänä ajankohtana, vaikka Korkein oikeus on tuomioissaan lukenut vastaajien syyksi muitakin rikoksia kuin alemmat oikeusasteet.

Johtopäätös

9. Kuten edeltä ilmenee, oikeuskäytännössä on katsottu koeajan muutoksenhakutilanteessakin yleensä alkavan alemman oikeuden tuomion antamisesta tai julistamisesta. Muutoksenhakutuomioistuin on voinut tällöin määrätä näin alkanutta koeaikaa pidennettäväksi.

10. Toisaalta oikeuskäytännössä ei ole pidetty poikkeuksettomana sääntönä, että koeaika muutoksenhakutuomioistuimen ratkaisuun tekemistä muutoksista riippumatta alkaisi aina alemman oikeuden ratkaisusta vaan eräissä tapauksissa koeajan on katsottu voivan alkaa muutoksenhakutuomioistuimen ratkaisun antamisesta tai julistamisesta. Tätä voidaan pitää perusteltuna lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa muutoksenhakutuomioistuin on muuttanut syyksilukemista siten, että vastaajan syyksi on luettu uusia rikoksia tai törkeämpi rikos kuin alemmassa oikeudessa ja jos syyksilukemista koskeva muutos on antanut syyn seuraamusharkinnan olennaiseen uudelleen arviointiin. Jos tällöin määrätään uusi koeaika, joka kumoaa alemman oikeuden määräyksen koeajasta, tämä on ratkaisussa myös todettava. Rangaistusta ei silloin voida alemman oikeuden määräämänä koeaikana tehdyn rikoksen perusteella määrätä pantavaksi täytäntöön. Näin ollen se seikka, että koeaika on alkanut kulua muutoksenhausta huolimatta ei ole esteenä uuden koeajan määräämiselle muutoksenhakuasteessa eikä alemman oikeuden määräämää jo kulunutta koeaikaa silloin myöskään lasketa koeajan pituuteen.

Arviointi tässä tapauksessa

11. Käräjäoikeus on syytekohdan 1 osalta katsonut, että A oli yhdessä toisen vastaajan kanssa nyrkein ja potkimalla pahoinpidellyt asianomistajaa. Koska pahoinpitely oli suoritettu asianomistajan ollessa pystyasennossa rikosta ei kuitenkaan ollut tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla. Sen vuoksi käräjäoikeus on tuominnut A:n tästä pahoinpitelystä ja syytekohdan 2 osalta myös pahoinpitelystä 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen koeajan päättyessä 2.7.2010.

12. Hovioikeus on puolestaan katsonut, että A oli jatkanut 1 kohdan pahoinpitelyä myös potkimalla asianomistajaa sen jälkeen kun tämä oli kaatunut maahan. Sen vuoksi pahoinpitely oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja sitä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Näin ollen hovioikeus on tuominnut A:n tästä törkeästä pahoinpitelystä ja 2 kohdan osalta käräjäoikeuden hänen syykseen lukemasta pahoinpitelystä yhteiseen 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika alkoi hovioikeuden tuomion antamispäivästä ja päättyi 31.5.2012.

13. Hovioikeus on siten lukenut A:n syyksi rikollista menettelyä enemmän kuin käräjäoikeus ja katsonut rikoksen törkeämmäksi kuin käräjäoikeus sekä korottanut jossain määrin tuomittua rangaistusta. A on kuitenkin hovioikeudessakin tuomittu pääasiallisesti saman rikollisen menettelyn perusteella kuin käräjäoikeudessa eikä hänelle tuomittua rangaistusta ole korotettu niin paljon, että hovioikeuden tuomiota voitaisiin pitää olennaisesti ankarampana varoituksena kuin käräjäoikeuden tuomiota. Sen vuoksi on perusteltua, että koeaika alkaa käräjäoikeuden tuomion julistamisesta. Hovioikeuden tekemien muutosten vuoksi koeaikaa on kuitenkin pidennettävä.

Tuomiolauselma

Muutos hovioikeuden ratkaisuun:

A:lle tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomiosta 2.7.2008 ja päättynyt 31.12.2010.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio, Soile Poutiainen ja Pekka Koponen. Esittelijä Terhi Mattila.